Avoimet puutarhat 2022

Olipas melkoinen päivä!!! Vahva osallistumissuositus kaikille, joilla ei vielä kokemusta. Voit joko vierailla muiden puutarhoissa tai avata omasi. Eikä tässä ole nyt kyse siitä, että kilpaillaan parhaasta pihasta, vaan päinvastoin vaihdetaan kokemuksia samanhenkisten kesken, saadaan uusia ideoita omaan pihaan, mahdollisesti jaetaan taimia tai kerätään siemeniäkin 🙂

Tänä  vuonna avasin oman, minulle nyt uuden, pihani yleisölle, ja olin aivan äimistynyt yleisömäärästä. Valitettavasti kävi jopa niin, että kaikkien kanssa en ehtinyt vaihtaa montaa sanaa, pahoittelut siitä. En ollut lainkaan varautunut siihen, että niin moni tulee käymään. Positiivinen ongelma tietysti, mutta ensi vuodeksi valmistaudun monella tapaa paremmin. Kiitos kaikille kävijöille, oli ihania puutarhakohtaamisia!

H-lava oli sopivasti vaiheessa, niin ei ainakaan kukaan luule, että tässä on tarkoitus esitellä vain edustuskohteita 😀

Ensi vuodeksi suunnittelin jo seuraavaa:

  1. Aikataulutan muutaman ”opastetun kierroksen”, koska tontti on yli hehtaarin, ja siellä on muutamia hauskoja kohtia esiteltäväksi varsinaisen puutarhan ulkopuolellakin.
  2. Laitan kasveihin/penkkeihin/lavoihin infokylttejä, joissa nimetään lajeja/lajikkeita, ja muuta mahdollisesti kiinnostavaa tietoa.
  3. Mainostan lasten pop up-kahvilaa etukäteen, ja pystytetään sille kunnon paikka puutarhan keskelle
  4. Otan käyttöön vieraskirjan, koska nyt jäi ihan epäselväksi keitä kävi. Hyvä kun pysyin laskuissa mukana! Onneksi miesystäväni oli käymässä ja avusti tässä, kun minä höyrysin hölöttäen pitkin puutarhaa… 😀

No, siinäpä ensimmäiset ideat ja kehityskohdat, lisää seurannee talven pimeinä iltoina sukankutimen ääressä… Enkä kyllä tainnut ottaa yhtään valokuvaakaan tapahtumapäivän aikana, mutta samalta se piha näytti kuin muutenkin 🙂 Tienvarren kyltistä olisi kyllä voinut ottaa kuvan, mutta senkin voi tehdä sitten vuoden kuluttua.

Harmillinen asia päivässä oli se, että vaikka paikallislehti Janakkalan Sanomat omalla jutullaan varmasti sai paikallisia kävijöitä liikkeelle, niin ainakin kolmen kohteen osoitteet, mukaan lukien Hiidenperä, oli väärin… Osoitteet olivat tapahtuman omalla sivulla tietysti aivan oikein, koska puutarhurit ovat ne itse sinne kirjanneet, mutta toimittaja kopioinut väärin. Tämä aiheutti jossain vieraissa kovasti pahaa mieltä.

Avointen puutarhojen viikonloppu meni siis aurinkoisesti sadonkorjuun ja mahtavien puutarhatapaamisten merkeissä. Sunnuntai-iltana talossa leijui ihana mustaviinimarjan tuoksu, kun keittelin annoksen mehua talvi-iltojen varalle…

NAM!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: