
Maasta se
pienikin
ponnistaa!
Puutarhaunelmia kotona Kanta-Hämeessä ja kesämökillä Turun saaristossa. Kumpikin piha/puutarha aivan alkutekijöissään, joten pääsette seuraamaan kasvua…
Kevättöitä
Kevättöitä tehdään hiki hatussa – tai ilman hattua, koska Tarhurihan EI tee syystöitä. Siis ei toki mistään periaatteellisesta syystä vaan siksi, että syyskuun koittaessa olen kurkkuani myöten täynnä puutarhaa, heitän pinkit hanskat jonnekin lavan nurkkaan, ja marssin sisätiloihin neulomaan 😀 Fiksut puutarhurit – ja varmaan kaikki ammattilaiset – tekevät tietysti paljonkin pihahommia syksyisin, koska ilma…
Kevään sipulikukkien loistoa
Loistoa, no niin no… Loistoon pyritään, mutta vielä on sen eteen töitä tehtäväksi! Mallia ja inspiraatiota ajattelin lähteä hakemaan Pölkinvuoresta, kenties tässä piakkoin, toukokuun puolivälissä. Omalla tontilla aloitettu viime syksynä sen kukkaloiston tavoittelu, eli aika lähtökuopissa vasta ollaan. Perusperiaatteena tässä umpisavimaassa on, että sipulikasveja ei kannata istuttaa suoraan maahan, koska muuten niistä ei kuulu enää…
Back in business!
Anteeks, kiitos ja kaikkea siltä väliltä… Tarhuri nukkui talviunta, eikä ajatellutkaan puutarhaa eikä juuri edes viherkasvejaan, joista osa heittikin henkensä surkean hoidon takia 😦 No, entistä ehompina loput suuntasivat kohti uutta kevättä, ja mullanvaihtojakin on tullut tehtyä ainakin muutama. Kevätaurinko, mutta etenkin kylmät puhurit ja ynseät säät, saivat Tarhurin kaivautumaan talvipesästään, jossa oli ollut hitusen…
Uusimmat postaukset
- Kevättöitä
- Kevään sipulikukkien loistoa
- Back in business!
- Puutarhan monivuotiset hyötykasvit
- Avoimet puutarhat 2022
sepanmaentarhuri@gmail.com