Kevättöitä

Kevättyöt ottaa koville: Tarhuri on pelkkä varjo varaston seinällä 😀

Kevättöitä tehdään hiki hatussa – tai ilman hattua, koska Tarhurihan EI tee syystöitä. Siis ei toki mistään periaatteellisesta syystä vaan siksi, että syyskuun koittaessa olen kurkkuani myöten täynnä puutarhaa, heitän pinkit hanskat jonnekin lavan nurkkaan, ja marssin sisätiloihin neulomaan 😀 Fiksut puutarhurit – ja varmaan kaikki ammattilaiset – tekevät tietysti paljonkin pihahommia syksyisin, koska ilma ja maa ovat sopivan kosteita, ja erilaisten pohjatöiden tekokin auttaa kevään liikkeellelähtöä.

Työmaa ilta-auringon valossa. Tähän on tulossa marjapensasaita, keskellä portiksi muuttuvat (mökiltä tuodut) vanhat heinäseipäät, joita ovat ajanhampaan lisäksi runnelleet myös eräiden koirien hampaat. Tästä kokonaisuudesta tarinoin myöhemmin enemmän, kunhan se on hiukan pidemmällä 🙂

Nyt on menossa Tarhurin toinen kevät täällä Hiidenperällä, ja selvästi edistyneempiä ollaan kuin vuosi sitten. Molemmat isot kasvilavat valmiina, potagerilla on edes näennäinen portti – tai no, ainakin sisäänkäynti – valkosipulit nousevat jo iloisesti H-lavasta, ja niin edelleen. Uusi kaalimaa on saatu melko pitkälle, vain verkkokaaret pitäisi vielä laittaa jotenkin paikoilleen. Sitten voisikin jo istuttaa pikkuruiset kaalintaimet ja verkottaa ne heti suojaan alkukesän ötököiltä.

Se yllämainittu, tuleva kaalimaa…

Perinteinen kasvimaakin on tuloillaan, noin 6m x 5m kooltaan, sekä sammakkolampi! Lampi tosin vahvasti vaiheessa, pelkkä kuoppa vasta, ja siellä on koirien hyvä käydä mutakylvyssä päivittäin. Pihahan on silkkaa savimaata, joten kuoppaan kertynyt sadevesi pysyy hienosti sen pohjalla, ja on ihana kylpypaikka…

Kuopan ”rannalla” sirotuomipihlajat kukkivat ihanasti, ja toisella puolen pieni syreeni tekee jo nuppuja. Syreenin lähelle, lampea vähän suojaamaan tulee myös mongolianvaahtera.

H-lavan toinen reuna oli pettänyt talven aikana, mikä ei kyllä ole mikään ihme. Täytin sen vahingossa ihan liian täyteen kesällä, ja lumen sulaessa maamassan paino varmaan kävi niin suureksi, että edes lautojen vääntyminen ei enää riittänyt, vaan mokoman kiinnitysruuvit KATKESIVAT! No, korjailin minkä pystyin, saa kelvata toistaiseksi.

H-lavasta lisää juttua sitten kesemmällä, kun kevätkukkijat on siirretty viimeisten syötävien tieltä…

H-lavan valeistutuksesta olen saanut siirrettyä

  • mansikantaimia uusien marjapensaiden juurelle
  • pensasmustikoita potagerin reunaan tulevaan penkkiin
  • hunajamarjoja eli sinimarjakuusamia samaiseen reunapenkkiin
  • itse kasvatettuja iisoppeja ruusumajan reunoille
  • kärhöjä ja pensasruusuja ruusumajaa verhoamaan (siis haaveissani, koska verhoutuminen ihaniin kasveihin tapahtunee vasta vuosien päästä…)
  • syksyn siemenkylvöistä kasvaneita minikokoisia salaatintaimia E-lavaan

Eli puuhaa riittää, ja ruusumajaakin olen saanut työstettyä aika pitkälle jo! Hiidenperällä kevättöihin kuuluu ilmeisen keskeisenä osana erilaisten maa-ainesten kuskaaminen kottikärryillä paikasta x paikkaan y ja toisia taas toiseen suuntaan… Kompostia, syksyn lehtiä, multaa, hiekkaa, hevosenlantaa, kuivaa heinää, isompia ja pienempiä kiviä, jne. Kylvöjäkin on tietysti tehty, ja niiden tuloksista suurin osa saa ottaa kokoa ja varovaisesti tutustua UV-säteilyyn kasvihuoneessa.

Ruusumaja ❤ Tarhurin visioissa se on jo valmis: tuoksuva, suojaisa ja kukkaisa…

Vihertävää kevättä kaikille tarhurin sielunkumppaneille ja puutarhaturaajille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: