Kevät keikkuen tulevi, niin se todella on. Ja uusi lumi on vanhan surma… Vielä kai tarvitaan ainakin yksi myräkkä, ennen kuin eteläiseenkään Suomeen kevät saapuu.

Sulavan lumen keskeltä bongasin viisi isoa muoviruukkua – juuri mitä tarvitsin lisää kukkajuurakoiden istutukseen! Nepä olivat kuitenkin aika tiukasti vielä jään sisällä, joten aloin sit urheilla rautakangen kanssa 😀 Melko taistelu tarvittiin, että kolme sain irti (neljäs otti oheisosumaa, harmillista), ja sen jälkeen olikin tarhuri aivan valmis…

Raahasin jäätynyttä multaa täynnä olevat purkit puutarhurin luolaani (Gardener’s cave, siitä postaan joskus myöhemmin…) sulamaan, ja parissa päivässä ne olivatkin jo käyttökuntoisia! Loistavaa. En kyllä tiedä, olenko itse jättänyt kipot tuonne syrjään, täynnä multaa, vai enkö ole edes huomannut niitä loppukesästä, kun tänne asetuimme…

No, sitten seuraavan haasteen pariin: lämmitys. Ensin tuli syksy ja kosteus ja viileys, ja totesin, että lämmitys lienee aloitettava. Pyysin talon entisen omistajan käymään, jotta saisin seikkaperäisen selvityksen hakelämmityksen saloista. No, vanha herra kyllä selosti, ja minä jopa videoin, ettei mitään unohtuisi, mutta systeemin sielu ei ihan paljastunut. Hyydyin sen kanssa taisteluun, ja siirryn hetkellisesti puulämmitykseen. Lopulta ”suoralämmitys” ei vaikuttanut erityisen inspiroivalta vaan lähinnä järjettömältä työmaalta, joten tilasin jonkinlaisen lämpöjeesuksen paikalle arvioimaan ja toteuttamaan öljyn käyttöönottoa, poltinhan nökötti lämmityskattilan vieressä.

Öljy pöhisi aikansa, kunnes ei sitten enää.. Enkä edes tajunnut, että se pahushan on loppu! Seuraava lämpöjeesus paikalle toteamaan, että tosiaan, tankata täytyy, mutta se taas edellyttää melko massiivisia toimenpiteitä, koska öljysäiliö ei todellakaan ollut tankattavissa nykyjärjestelmin. Milloin ja miten se on viimeksi mahdettu täyttää..? No, öljyllä oli pieni pakko jatkaa, koska tammikuussa kelit harvemmin lämpenevät niin mukavasti, että lämmityksen voisi jättää pois… Sitten vielä odotettiin, että öljytilaus toteutettaisiin. Kyllä teki pahaa tilata lisää öljyä, sekä lompakon sisällön että ympäristön takia. No, öljystä olen taatusti vaihtamassa johonkin toiseen järjestelmään vielä.

Sitten alkoi se tilattu öljytäyttökin loppua. Taas uusi lämpöjeesus paikalle, tällä kertaa hakkeesta tietävä. Hakelämmitys käynnistettiin, mutta muutaman päivän kuluttua siiloa tankatessani havaitsin, että kappassaatana, sieltähän nousee savua!!!!! Poliisi, palokunta, martat, mitä näitä nyt on… JOKU! Juoksin täyttä ravia sammuttamaan koko systeemin ja samalla läkähdyksissäni soitin asentajalle, että soitanko jo häkeen vai miten kiire tässä on. Onneksi ei ollut niin kiire, ja sain tukahdutettua palon heti alkuunsa. Ja niin, hätäsammutusjärkkä ei oikein toimi.. Siihen voisi vaihtaa uudet osat, mikä maksaisi taas kevyesti toista tonnia. Juu kiitos mutta ei kiitos. Takaisin klapeja nakkelemaan.

Uusinta uutta: yhtäkkiä mokoma paholaiskapine alkoi tunkea savua enemmän ovesta kuin piipusta ulos. Positiivista tietysti on, että kyseinen tekninen tila – tuttujen kesken zombikellari (sinne mennään suojaan, jos maailmanloppu tai muu vastaava hätätila iskee) – ei sijaitse asuinrakennuksen alla vaan varastorakennuksessa. Varaston maantasalla olevassa kerroksessa olevat noin miljoona esikasvatettavaa kasvia eivät arvostaneet reipasta tuuletusta pakkakelillä, mutta eivät ne varmaan siitä savustakaan nauti… Testailin kaikenlaista, ja epäilin syyksi juuri ennen tätä savustuksen alkua tapahtunutta yhtäkkistä lumi- ja raekuuroa. Epäilin, että piippuun oli mennyt lumen ohessa esim joku lapinpöllö tai muu erittäin paljon tilaa vievä otus… Mikään luukkujen fiksailu ja vedon aiheuttaminen ei auttanut, ja lopulta pesässä paloi noin klapi tunnissa ja lämmitys oli aika heikkoa.

Sitten, heureka (suomeksi: olenpa ollut idiootti!), entä jos kattila kaikkinensa täytyy nuohota?!?!?!? Oikea vastaus, kymmenen pistettä ja pimpelipom.

Ei siinä mennyt kuin yksi aamupäivä, että sain mokoman kapineen salat ja sielunelämän opiskeltua. No, vähän liiottelen, koska tuskin opin vielä kaikkea, mutta jonkin matkaa kuitenkin. Luukku kerrallaan tutkin, että mikä johtaa minnekin ja miksi ihmeessä, ja että missä kaikkialla sitä nokea ja tuhkaa oikein olikaan.

Tämän jälkeen nokea ei enää ollut niinkään siellä kattilan sisuksissa, mutta senkin edestä käsissä, kasvoissa, hiuksissa ja tietysti vaatteissa. Peukalossa olleen laastarin alle noki ei näyttänyt päässeen. Miten kätevää.

Miten niin vähän nokea ja tuhkaa? Siis eikö muka savu tuosta pääse läpi. Pyh! No joo, ehkä ensi kerralla älyän huoltaa hiukan aiemmin, enkä epäile pöllön päätyneen piipun tukkeeksi. Btw, yhteen noista kuvassa olevista väleistä onnistuin pudottamaan teräsharjan, jolla ensin puhdistin niiden yläosia. Jonkin aikaa pelkäsin joutuvani soittamaan jonkun oikean nuohoojan paikalle, koska en tiennyt saako sieltä mitään pois 😀 kuvittelin mielessäni, että muovirunkoinen harja ei ehkä ole paras juttu kuumien savukaasujen keskellä, ja että kattilalle ei varmaan tekisi hyvää, jos harja sulaisi sinne jonnekin sisuksiin. Onneksi löysin vielä luukun, jonka kautta sain kitkuteltua harjan pois ja samalla tajusin, etä sieltä sai ne viimeiset tuhkatkin pois pöntöstä.

Voisko joku nyt tulla taputtelee mua olalle ja kehumaan??