Kaikki itää

Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi. Sain kerrankin jopa ne kovan onnen ”maailman helpoimmat” samettikukat (Tagetes) itämään 😱 Edes jotain hyvää tässä keväässä…

Tomaatti, Solanum lycopersicum, eri lajikkeita
Pinkeissä laatikoissa olevat tomaatit kurottelivat valoa kohti vielä viime viikolla. Yläpuolella on nyt kasvivalo, joten saavat jo kasvaa suoraan ylöspäin. Kuvassa myös orvokin ja kehäkukan sirkkataimia, sekä mullan piilossa olevia gladioluksia yms.
Heliotrooppikin iti :O Heliotropium arborescens L. Piti olla lähes mahdotonta (ainakin sellaisia pelotteluja luin), ja olosuhdevaatimukset täällä viileähkössä talossa vaikeat toteuttaa: 25 astetta lämmintä ja valoisaa, itää valossa. No, aluksi kuljetin purkkia tiskipöydälle aina, kun alla oleva tiskikone kävi, koska pinta lämpenee vähän, mut sit vaan unohdin sen kasvilampun alle, alustana kaulahuivi 😀 Ja hupsis, nehän oli parissa viikossa itäneet ja muuttuneet tuollaisiksi surkeiksi hujopeiksi. No, äkkiä purkki vaan muiden itäneiden kaveriksi varastoon ison kasvivalon alle.
Nuo hituset ovat siis itäneitä koristehirssin siemeniä. Aika harva niistä iti, mutta sillä mennään mitä on… Eli siis Panicum elegans ’Frosted explosion’ jos nyt oikein muistan…
Säästösysteemi: oikealla puolikorkeaa hernettä, Pisum sativum, lajike ’Kleine Rheinländerin’, sekä rivi pyöreää porkkanaa Daucus carota, lajike ’Pariser Markt 5’, muutama irtosiemen kehäkukkaa Calendula officinalis. Vasemmassa laatikossa rivi minisalaatteja Lactuca sativa ’Baby leaf mix’, perinteistä keltasipulia Allium cepa sekä sielläkin muutama kehäkukka koristeena. Herneistä saatan joutua/päästä muutaman ottamaan versona syötäväksi, ja kaikkia muitakin on tarkoitus syödä minivihreinä, kunnes kasvivälit ovat sopivat.
Toisella pöydällä kasvivalosta nauttivat esim tomaatit, mutta tällä pöydällä kaakkoisikkunan äärellä on sitten perennojen, kesäkukkien sekä muutamia vihannesten taimet. Vihreässä ikea-purkissa purjo Allium apeloprasum, lajike ’Blaugruner vinter’. Erityisen ylpeä olen laatikon kallistuksesta 😀 Amppeleissa Kukkatalosta hankittuja minitaimia, verenpisaraa, petuniaa, pikkupetuniaa (muistaakseni… Onneksi kirjoitin purkkeihin mitä siellä kasvaa)
Etualalla ränsistyneet ”talvetetut” kukat, joiden henkiinjäänti oli tuurin varassa. Ne, jotka selviytyivät tähän kevääseen, saavat parempaa hoitoa jatkossa… Ja selvitän myös, mitä ne mahtavat olla…
Tässä on sekalainen seurakunta, jonka tulevaisuudessa vaatima tila kauhistuttaa. Kun kaikki nämä hajakylvöt pitää koulia, mihin ihmeeseen ne mahtuvat?! No, yrtit, ruohosipuli ja sen sellaiset sentään jatkavat melko pitkään omissa poteissaan, mutta kukkia on melko paljon, ja huhtikuussa niille pitänee jo tehdä jotain.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: