.. eikä se ollut unta. Olen jo kuukausia pähkäillyt, millaiseen kompostointiratkaisuun päätyisin biojätteen osalta. Bokashi houkutteli, mutta tunnen itseni ja tiedän, että on aikoja, jolloin se olisi liian vaivalloinen. Tarvitsen HELPON järjestelyn, joka kannustaa ahkeraan mullantuotantoon mahdollisimman pienellä vaivalla. Hinta on tuntunut hatmilliselta esteeltä, ja DIY-henkisenä ei huvita ajatus maksaa jopa lähemmäs 500 e sellaisesta, joka kuitenkin tekee lopulta saman kuin itse rakennettu häkkyrä.
Ilmeisesti kevään valo herättää myös järjen valon, ja vimmaisen guukkeloinnin jälkeen totesin, että edullisempi lämpökompostori, aitaverkosta kehikko risuille, ja vähän tukevampi kehikko lehdille olisi hyvä yhdistelmä tässä vaiheessa.
Koska nukkuminen ei ole suoranainen vahvuusalueeni, kukuin taas viime yönä melkein aamuun saakka. Jossain vaiheessa kyllästyin kiukuttelemaan paukkuville lämmitysputkille (hmm, aikookohan hakekattila just keittää vettä vai mitä hittoa siellä tapahtuu???), ja sytytin valot. Tarkastelin kompostirien hintoja, ominaisuuksia, rahtikuluja ja arvosteluja, ja päädyin isohkoon malliin, joka ottaa suotoveden talteen erilliseen säiliöön (loistava lannoitetiiviste!!). Hartaasti toivon sen toimivan..
Jonain kauniina tai vaikka vähemmänkin kauniina päivänä jaksan askarrella ne muut osat multatehtaastani, mutta ainakin pian voin lopettaa hassun puukuution täyttämisen biojätteellä… Edellisten asukkaiden itse rakentama komposti ei ole oikein ajantasainen, ja talvella siellä asui joku pikkujyrsijäkin (on se muka verkotettu, mutta ei ainakaan tällä vuosituhannella). Tyhjentäminen ilmeisesti tapahtuu irrottamalla kannen ja kaivamalla lapiolla… tai ehkä koko häkkyrän voi nostaa multakasan päältä pois 🤔 No, saa tekeytyä siellä ainakin syksyyn saakka joka tapauksessa.
Niin muuten, talon edellisillä omistajilla ei ollut koskaan ollut jätesopimusta! Ei mutta, se on jo kaikkine osineen oma tarinansa, kirjoitan myöhemmin 😄

Tässä vielä havainnollinen kuva viehättävällä vauvankakan värillä maalatusta kompostorista. Itse asiassa näin keväisessä valossa ja ilman hankea ympärillä se näyttää ihan hauskalta! Toisaalta sen ”esteettömyys” on joka tapauksessa vähintäänkin kyseenalainen, koska vielä helmikuussa tarvittiin pitkät saappaat tai maiharit, toppatakki ja otsalamppu, jotta bioastian saattoi käydä tyhjentämässä. Mistäköhän johtuu, että hartaasti mietin minimivaivannäköä vaativaa versiota??
Vastaa