Kevättä rinnassa – ja syksyn kärsimykset vielä mielessä :D

Joka vuosi sama juttu: syksyllä heitän rikkinäiset puutarhahanskat – tai sen toisen, joka on vielä tallessa, toisesta viimeinen havainto heinäkuun tienoilta – nurkkaan, enkä suostu tekemään yhtäkään pihatyötä. Käyn itseni kanssa kehityskeskustelua siitä, mitä on aivan pakko tehdä, ja voisiko senkin lykätä kevääseen…

Viime syksynä olin kuitenkin sen verran pöyristynyt uuden kotipihani perennojen puutteesta, että sain motivoitua itseni istuttamaan kukkasipuleita. Tai no, oikeastaan se kyllä onnistuu aina, ainakin siihen saakka, että saan sen sipulikasan raahattua kaupoista/postista kotiin ja hämmästelen, että minunko nyt pitää nuo kaikki jonnekin nurmen alle piilottaa. ”Ottaa yllättyneen ilmeen peilin edessä.” No, ne on hankittu, joten sipulirauta käteen ja mahdollisesti lapio toiseen. Kolmannella kädellä kannan kassillisen sipuleita ja neljännellä muut tarvikkeet.

Sipulien piilottamisen ohessa voi kuitenkin poimia viimeisiä leikkoja!

Jo perinteeksi muodostuneella tavalla on kuitenkin hyvä odottaa mahdollisimman epämukavaa säätä niiden sipuleiden istutusta varten. Kun sopiva sää on saatu kohdalle – mielellään esim räntää vaakatasossa, mikä muistuttaa yhtäkkiä siitä, että ne tosiaan piti ehtiä istuttaa ennen talvea – marssitaan aiemmin mainitusti varustautuneena pihalle. Kuoppia kaivetaan saviseen maahan, sipulirautaa pyöritetään jännetuppitulehduksen uhallakin, ja lapsityövoimaa käytetään maksimimäärä. Voisi tietysti kysyä, että kuka idiootti hautaa kukkasipuleita savimaahan, mutta kiitos kysymästä, minä nimenomaan hautasin ne. Jännityksellä odotan, selvisikö yksikään niistä noin miljoonasta pallukasta tästä talvesta.

Niin, tosiaan, se kevät. Syksyn täydellisen puutarhatuskaantumisen jälkeen viherkasvit kituuttavat talven läpi hädintuskin, koska tarhuria ei kerta kaikkiaan kiinnosta. No, pientä liiottelua, koska joulun uhkaavasti lähestyessä tulee pieni kiinnostuksen ripaus: josko laittais jotain joulukukkia tai ainakin kransseja… joo, askartelen ihan hel..tisti!!!

In your dreams, baby, in your dreams.

Pelastin viime hetkessä edes osan kasvihuoneessa oleskelevista amarylliksista ja päätin viedä ne kellarin pimeyteen. Unohdin ne sinne, ja hain osan elpymään liian myöhään, eli joulukukat olivat oikein tyylikkäitä heti helmikuussa. Onneksi on kauppoja, joista sai ostettua muuta kukkaisaa. Ei niin omavaraista, mutta joulukukkia kuitenkin. Ja viherhurahdus jäi vielä hiukan odottelemaan.

Tammikuussa postilaatikkooni ilmestyy siemenluetteloja, mutta niin käy kuulemma myös edellisessä asunnossani, jonka uusi asukas ei ole aivan yhtä fanaattinen vihertelijä. Kappas, no, jos hänkin saisi tartunnan ja kasvattaisi viidakon sinne kerrostalokolmioon! Muistan kuitenkin yhä syksyn, ja päätän etten todellakaan jaksa itse taimikasvattaa, kun tulos on kuitenkin honteloita hujoppeja, joista en saa muuta kuin kauhean riesan enkä mitään satoa.

Helmikuun puolella huomaan valon lisääntyneen jo huomattavasti. On hanget, korkeat nietokset, mutta joulu meni jo – paitsi vihertelijällä on nyt se joulu. Mä sittenkin haluan siemeniä, mielellään miljoonaa erilaista! Ja helmikuun lopulla ovatkin sitten ensimmäiset basilikan, sitruunamelissan, oreganon, timjamin, tomaatin ja paprikan siemenet mullassa. Miten tässä taas näin kävi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: